Elämän tilanteissa joskus tulee lisäkiloja huomaamatta – joillekin vain muutamia ja joillekin enemmän. Syitä tähän voi olla monia; kiireinen työtahti, harrastusten ja liikunnan väheneminen, epäterveellinen ruokailu, einesruuat, herkuttelu, viikonloppuisin viinin ja muiden drinkkien juominen. Painonpudotus käy mielessä, mutta sen aloittaminen tuntuu hankalalta, jopa pelottavalta. Jospa en onnistukaan? Jos se on kamalan vaikeata? Mistä joudun luopumaan?
Sen sijaan olisi hyvä alkaa miettimään sitä listaa, mitä saan tilalle. Miltä olo tuntuu pudotettujen kilojen jälkeen. Mitä vaikutuksia sillä on fyysisen olon lisäksi psyykkeeseesi?
Hyvinvointi Sakuran palveluvalikoimaan kuuluu myös Cambridge Ohjelma, joka on luotettava kansainvälinen painonhallinta ohjelma vuosikymmenien ajalta. Suomeen se rantautui jo vuonna 2004, mutta et ehkä ole törmännyt siihen, koska Cambridge tuotteita ei saa kaupanhyllyltä. Se on maailman ensimmäinen vähäkalorinen dieetti (VLCD).
Cambridge
Ohjelma poikkeaa monista muista painonhallintamenetelmistä siksi, että prosessiin kuuluu aina valmennus. Ohjelmassa suunnitellaan aina yksilöllisesti jokaiselle asiakkaalle oma painonpudotusohjelma Cambridge taso-ohjelmia hyödyntäen. Tavoitepainon saavutettua et jää yksin, vaan valmentaja on tukenasi senkin jälkeen. Tavoitteena ei ole siis painonpudotus vaan painonhallinta – se, että tavoitepainossa pysytään jatkossakin.
VLCD eli erittäin niukkaenerginen dieetti on Duodecimin Käypä Hoito suosituksen mukaista lihavuuden hoitoa. Ohjelmaan voi osallistua kuka tahansa, kenellä on ylipainoa tai tarve päästä muutamasta kilosta eroon. Tuotteet ovat laadukkaita, sisältävät kaikki ihmisen päivittäin tarvitsemat vitamiinit, hivenaineet, rasvahapot, proteiinit ja kuidut.
Otan vastaan henkilökohtaiseen valmennukseen erikseen sovittavalla ajalla. Voit olla minuun yhteydessä sähköpostilla (sari.heerman@hyvinvointisakura.fi) ja sovitaan ensimmäinen tapaamisaika. Otan vastaan sekä Perkkalla Leppävaaran kupeessa tai Espoon Nuuksiossa Siikajärvellä. Tammikuussa alkaa ryhmätapaaminen, josta tulee tarkemmin tietoa lähiviikkojen aikana.
perjantai 30. marraskuuta 2012
torstai 15. marraskuuta 2012
24.11. joulumyyjäiset Espoossa
Ohessa kutsu joulumyyjäisiin, joka järjestetään yhteistyössä yhteistyökumppaneitteni kanssa:
Tervetuloa Satumaan joulumyyjäisiin lauantaina 24.11. klo 10-14, osoitteessa Kiulutie 12 b, 02770 Espoo
Luomuisia makuja, tuoksuja ja tunnelmaa on pieni puoti pullollaan ja glögiä piparien kera tarjoillaan.
Myyjäisissä mukana:
Hyvinvointi Sakura, jonka valikoimasta löytyy mm. kampapuuvillaisia tai silkkivillaisia varvassukkia, sekä 60 min shiatsuhoito kupongilla jouluhintaan 45 e ( norm. 50 e )
Elämäntaidon valmentaja Kirsti Arjas- Kauranen. Kaipaatko elämääsi tasapainoa? Tule tekemään tilannearvio ja tutustumaan elämäntaidonvalmennukseen!
Satumaa Organicsin valikoimasta löydät herkkuja, keramiikkaa ja kosmetiikkaa pukinkonttiin. Sarisken keramiikka, pähkinät ja kuivahedelmät 20% alennuksella!
Tervetuloa leppoisille jouluostoksille!
Toivottavat,
Satumaa, Art and Smart, Hyvinvointi Sakura ja Kirsti Arjas-Kauranen
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)