Olen ollut mieheni urheiluharrastuksen taustalla
vuosikausia. Roolini on ollut lähinnä henkisen valmennuksen puolella niin
harjoituskaudella kuin kisoissakin. Rooli vaihtuu aina tilanteen ja tarpeen
mukaan: välillä rooli on ollut vahvasti sparraaja ja välillä piiskaaja. Viimeisen
parin vuoden aikana rooli on muuttunut aika paljonkin useiden urheiluvammojen
myötä. Joudun seuraamaan niin kovin läheltä arjessa intohimoisen liikkujan
arkea, kun rasitusvamman takia joutuu jättämään liikunnan vähemmälle tai
kokonaan, kuten meillä kävi reilu vuosi sitten. Mieheni joutui olemaan
kuukausitolkulla aivan minimiliikunnalla rasitusmurtuman ja sitä seuranneen
operaation takia. Töissä hän sai käydä, autolle hän sai kävellä, mutta ei ollut
puhettakaan, että olisimme lähteneet edes lyhyelle kävelylenkille, uimaan tai
fillaroimaan. Siinä sitten itse urheilijakin joutuu miettimään, miten yhtäkkiä
lisääntyneen vapaa-ajan käyttäisi. Mitä tekisi, että pää kestää eikä pura sitä
kaikkea harmistusta läheisiin?
Henkinen tuki tässä kohtaa on merkittävä. Miten jaksaa valaa
uskoa toiseen heikkoina hetkinä, miten yrittää erilaisten harjoitusten kautta
saada tyynnytettyä kuohuva mieli ja tasapainottaa asioiden suhteellisuus. Miten
suojata itsensä, ettei lähde mukaan tunnekuohuihin. Elämä jatkuu kuitenkin. Se
jatkuu vain ilman päivittäisiä juoksulenkkejä. Asiat kuitenkin voisivat olla
pahemminkin, kuitenkaan ei puhuta mistään hengenvaarallisesta taudista. En
kuitenkaan vähättelisi asiaa. Onhan muutos suuri, keho ei saakaan enää sitä
kaipaamaansa adrenaliinia, flow-tunteen saaminen muilla keinoin voi olla aika
haastavaa. Harva ajautuu ”vain harrastamaan” juoksua, kun puhutaan pitkien
matkojen juoksijasta. Määrät, joita mieheni on parhaimmillaan juossut, vaatii
syvää intohimoa lajia ja juoksemista kohtaan. Pelkkä halu olla paremmassa kunnossa
ei riitä tai itsekuri lähteä aamupakkasella ennakkoon tehdyn ohjelman mukaan
lenkille. Pelkkä halu kilpailla, parantaa aina entisiä tuloksia ei ole
riittävä. Ainakin hänen kohdallaan puhutaan rakkaudesta. Rakkaudesta juoksuun.
Koska olemme niin kokonaisvaltaisia, heijastuu muutos
väistämättä myös mielenmaailmaan. Sitä masentuu, syyllistää itseään, miettii
miten toisin olisin voinut toimia … mutta alkushokin jälkeen täytyy tehdä
kaikkensa, jotta kykenee suunnattua ajatuksensa tulevaan. On hyvä analysoida
mennyttä oppimisprosessina, välttääkseen samat virheet jatkossa. Kuitenkaan tehtyä
emme saa tekemättömäksi, joten ei kannata jäädä kuitenkaan rypemään
itsesäälissä. On opittava näkemään uusia vaihtoehtoja, näkemään iloa
vaihtoehtoisissa asioissa ja luottamaan siihen, että tulevaisuus tuo tullessaan
uusia mahdollisuuksia. Ehkä juoksun
parissa, ehkä jossain täysin uudessa lajissa. Usko tulevaan on ainut vaihtoehto
paranemisprosessin onnistumiseksi.
Lajihan on myös minun kannaltani koukuttava. Ultrajuoksussa
itsessään kun fyysisten ominaisuuksien lisäksi mielen vaikutuksilla on
suoritukseen todella suuri merkitys.
Onnistuakseen ultrajuoksijana täytyy omata myönteinen ajattelutapa,
yhtenä esimerkkinä mainitakseni. Se vahvuus auttaa myös fyysisten haasteiden
edessä. Kuitenkin monet kilpailun alla käyttämistämme menetelmistä eivät toimi
tässä tilanteessa, ja kuntoutusaikana olemmekin keskittyneet vahvasti energia-
ja kehohoitojen kautta myös mielen hoitamiseen. Ultrajuoksuharrastus on
parhaimmillaan verrattavissa tiimityöhön, vaikka omassa korvassani se onkin
kulunut käsite jo. Se on rinnalla kulkemista, toisen tukemista niin ylä- kuin
alamäissä – aivan kuin avioliitossa muutenkin.
On aika pysähtyä, kaivaa taas esiin myös uinuvat voimavarat
ja jatkotyöstää niitä. Vaikeuksien keskelläkin on hyvä muistaa onni ja
onnellisuus. Positiivisuudesta ei saa luopua, se auttaa meitä kuitenkin paranemaan
myös kehon vaivoista. Mielikuvatyöskentelyt, erilaiset Mental Film
–harjoitukset, mindfulness-harjoitukset auttavat. Eteeristen öljyjen vaikutus
on todella voimakas, kun käytetään tarpeeksi laadukkaita tuotteita. Uusien
haasteiden astuttua elämäämme, olemme taas kuukauden kuluttua kokeneempia
juoksutaukoon asennoitumisen osalta. Itse onneksi saan jatkaa omia
harjoituksiani ja lenkkeilyjä, mutta coachin näkökulmasta ajatellen.
”Rinnalla
kulkien”, 18. – 19.4.2009, Sakura-michi nature run, Japani
kuva: Makoto Kakurai