Elämä ei aina mene suunnitellusti käsikirjoituksen mukaan.
Tulee ennakoimattomia haasteita niin työssä kuin privaattielämässäkin.
Työtilanteet muuttuvat, tiukka taloudellinen yleinen tilanne vaikuttaa moniin
työkuvioihin ja muutosta täytyy sietää jatkuvasti. Se aiheuttaa helposti
stressiä, huolta ja voi vaikuttaa jopa unenlaatuun ja määrään. Kun illalla
menee nukkumaan, ajatukset alkavat pyörimään helposti ja mieleen tulee ajoittain
myös synkkiä ajatuksia. Siinä olen itse saanut hyvin rauhoitettua mieltäni
perus body sense harjoitusten kautta. Kun saan kehoni rentoutettua, sitä kautta
on helpompi nollata ohikiitävät ajatukset ja keskittyä siihen hetkeen – nyt minä
nukun ja nukahtaa paremmin. Mitä enemmän harjoittaa kehon rentoutumista, sitä
nopeammin pystyy myös hengitystekniikan kautta rauhoittamaan mielen esim.
kiiretilanteessa tai vaikeassa neuvottelussa.
Kaikki haasteet eivät tietenkään tule työelämästä,
taloudellisen tilanteen miettimisestä, ajanhallinnan haasteista vaan arjen
vuorovaikutukseen liittyvistä asioista ja ihmissuhteista. Suurimmalla osasta
meistä on lähipiirissä ihmisiä, joiden kanssa energiat eivät kohtaa parhaalla
mahdollisella tavalla. Toisen ajatuksen juoksua on joskus aika mahdoton
ymmärtää, vaikka kuinka yrittäisi. Tähänkin mindfulness tarjoaa erilaisia
harjoituksia, joissa pyritään ymmärtämään, mistä toisen käyttäytyminen johtuu
ja tutkitaan omaa suhtautumista toisen käyttäytymiseen. Sitä kautta opitaan löytämään
ne haavoittuvat kohdat itsessään, johon toinen onnistuu aina tökkäämään. Kun löytää itsessään
helpoimmin haavoittuvat kohdat ja ymmärtämään, miksi ne ovat niin haavoittuvia,
pystyy suojaamaan itseään paremmin tulevaisuudessa ja ymmärtää myös omia
reaktioitaan paremmin.
Viime päivinä olen
itse tehnyt puhdistavia hengityksiä päivittäin, yrittänyt keskittää mieleeni
mahdollisimman paljon puhdasta kirkasta energiaa ja pyrkinyt siihen, etten
antaisi toisten tietoisten loukkausten antaa vaikuttaa omaan mieleeni niin
paljon. Ei helppoa, mutta huomaan edistyneeni pikkuriikkisen. Seuraavalla
kerralla taas toivottavasti otan pienen askeleen eteenpäin. Haluan välttää
turhaa mielipahaa ja sen aiheuttamia jälkitunnetiloja ja käyttäytymistä. Koska
en tosiaan voi muuttaa toisen ihmisen käyttäytymistä, voin vain muuttaa omaa
suhtautumistani siihen. Totta kai paras tilanne on se, että rakentavan
keskustelun kautta voidaan ratkaista vaikeat vuorovaikutustilanteet, mutta
valitettavasti aina se ei kaikkien kanssa ole mahdollista.
Jokainen löytää
itselleen sopivammat harjoitukset. Jooga, TaiChi, Qigong ovat oivia lajeja
kehittämään keskittymistä ja rauhoittumista, mutta myös juoksu toimii hyvin,
mikäli juoksutekniikka on sillä tasolla, ettei se vie liikaa
keskittymistä. Larry Shapiron kirja ”Zen
ja juoksemisen taito” on oiva herättäjä meditatiiviseen juoksuun. Suosittelen.
”Tuhansien kilometrienkin taival alkaa
yhdestä askeleesta”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti