Elämä jatkuu ...

Olen ollut mieheni urheiluharrastuksen taustalla vuosikausia. Roolini on ollut lähinnä henkisen valmennuksen puolella niin harjoituskaudella kuin kisoissakin. Rooli vaihtuu aina tilanteen ja tarpeen mukaan: välillä rooli on ollut vahvasti sparraaja ja välillä piiskaaja. Viimeisen parin vuoden aikana rooli on muuttunut aika paljonkin useiden urheiluvammojen myötä. Joudun seuraamaan niin kovin läheltä arjessa intohimoisen liikkujan arkea, kun rasitusvamman takia joutuu jättämään liikunnan vähemmälle tai kokonaan, kuten meillä kävi reilu vuosi sitten. Mieheni joutui olemaan kuukausitolkulla aivan minimiliikunnalla rasitusmurtuman ja sitä seuranneen operaation takia. Töissä hän sai käydä, autolle hän sai kävellä, mutta ei ollut puhettakaan, että olisimme lähteneet edes lyhyelle kävelylenkille, uimaan tai fillaroimaan. Siinä sitten itse urheilijakin joutuu miettimään, miten yhtäkkiä lisääntyneen vapaa-ajan käyttäisi. Mitä tekisi, että pää kestää eikä pura sitä kaikkea harmistusta läheisiin?

Henkinen tuki tässä kohtaa on merkittävä. Miten jaksaa valaa uskoa toiseen heikkoina hetkinä, miten yrittää erilaisten harjoitusten kautta saada tyynnytettyä kuohuva mieli ja tasapainottaa asioiden suhteellisuus. Miten suojata itsensä, ettei lähde mukaan tunnekuohuihin. Elämä jatkuu kuitenkin. Se jatkuu vain ilman päivittäisiä juoksulenkkejä. Asiat kuitenkin voisivat olla pahemminkin, kuitenkaan ei puhuta mistään hengenvaarallisesta taudista. En kuitenkaan vähättelisi asiaa. Onhan muutos suuri, keho ei saakaan enää sitä kaipaamaansa adrenaliinia, flow-tunteen saaminen muilla keinoin voi olla aika haastavaa. Harva ajautuu ”vain harrastamaan” juoksua, kun puhutaan pitkien matkojen juoksijasta. Määrät, joita mieheni on parhaimmillaan juossut, vaatii syvää intohimoa lajia ja juoksemista kohtaan. Pelkkä halu olla paremmassa kunnossa ei riitä tai itsekuri lähteä aamupakkasella ennakkoon tehdyn ohjelman mukaan lenkille. Pelkkä halu kilpailla, parantaa aina entisiä tuloksia ei ole riittävä. Ainakin hänen kohdallaan puhutaan rakkaudesta. Rakkaudesta juoksuun.

Koska olemme niin kokonaisvaltaisia, heijastuu muutos väistämättä myös mielenmaailmaan. Sitä masentuu, syyllistää itseään, miettii miten toisin olisin voinut toimia … mutta alkushokin jälkeen täytyy tehdä kaikkensa, jotta kykenee suunnattua ajatuksensa tulevaan. On hyvä analysoida mennyttä oppimisprosessina, välttääkseen samat virheet jatkossa. Kuitenkaan tehtyä emme saa tekemättömäksi, joten ei kannata jäädä kuitenkaan rypemään itsesäälissä. On opittava näkemään uusia vaihtoehtoja, näkemään iloa vaihtoehtoisissa asioissa ja luottamaan siihen, että tulevaisuus tuo tullessaan uusia mahdollisuuksia.  Ehkä juoksun parissa, ehkä jossain täysin uudessa lajissa.  Usko tulevaan on ainut vaihtoehto paranemisprosessin onnistumiseksi.

Lajihan on myös minun kannaltani koukuttava. Ultrajuoksussa itsessään kun fyysisten ominaisuuksien lisäksi mielen vaikutuksilla on suoritukseen todella suuri merkitys.  Onnistuakseen ultrajuoksijana täytyy omata myönteinen ajattelutapa, yhtenä esimerkkinä mainitakseni. Se vahvuus auttaa myös fyysisten haasteiden edessä. Kuitenkin monet kilpailun alla käyttämistämme menetelmistä eivät toimi tässä tilanteessa, ja kuntoutusaikana olemmekin keskittyneet vahvasti energia- ja kehohoitojen kautta myös mielen hoitamiseen. Ultrajuoksuharrastus on parhaimmillaan verrattavissa tiimityöhön, vaikka omassa korvassani se onkin kulunut käsite jo. Se on rinnalla kulkemista, toisen tukemista niin ylä- kuin alamäissä – aivan kuin avioliitossa muutenkin.

On aika pysähtyä, kaivaa taas esiin myös uinuvat voimavarat ja jatkotyöstää niitä. Vaikeuksien keskelläkin on hyvä muistaa onni ja onnellisuus. Positiivisuudesta ei saa luopua, se auttaa meitä kuitenkin paranemaan myös kehon vaivoista. Mielikuvatyöskentelyt, erilaiset Mental Film –harjoitukset, mindfulness-harjoitukset auttavat. Eteeristen öljyjen vaikutus on todella voimakas, kun käytetään tarpeeksi laadukkaita tuotteita. Uusien haasteiden astuttua elämäämme, olemme taas kuukauden kuluttua kokeneempia juoksutaukoon asennoitumisen osalta. Itse onneksi saan jatkaa omia harjoituksiani ja lenkkeilyjä, mutta coachin näkökulmasta ajatellen.

”Rinnalla kulkien”, 18. – 19.4.2009, Sakura-michi nature run, Japani

 kuva: Makoto Kakurai